Hellekesien vesiolosuhteet ovat yksi luontokatoa aiheuttavista tekijöistä, jotka uhkaavat keskisuomalaisten taimenkantojen säilymistä.
Viime vuosina useissa taimenen seurantakohteissa havaittu heikentynyt poikastuotto johtuu todennäköisesti ainakin osittain lämpimien kesien ja epäedullisen virtaaman vaikutuksesta.
Sähkökalastustulokset ovat toistaneet monin paikoin jo yli 20 vuoden ajan valitettavan tutuksi tullutta trendiä: taimenen poikastiheys on pysynyt alhaisena, vaikka kutupesien määrä on kasvanut.
Taimenkannat kestävät yksittäisiä ”katovuosia”, mutta epäedullisten olosuhteiden toistuminen voi johtaa useiden poikasvuosiluokkien ainakin osittaiseen menetykseen. Kannan toipuminen tällaisesta aallonpohjasta voi viedä kauan.
Pienvedet tärkeitä ja haavoittuvia
Monien viimeisten keskisuomalaisten taimenen alkuperäiskantojen geenit ovat säilyneet muutamissa purokokoisissa vesistöissä paikallisten taimenyksilöiden varassa.
Lämpimät kesät ja alhaiset virtaamat uhkaavat myös näitä geenipankkeja.
Lähdesyöttöisten purojen ja jokien merkitys on korostunut, sillä ne säilyvät pitkinäkin hellekausina viileinä. Tämä tarjoaa helpotusta ääriolosuhteissa, mutta toisaalta kuivuus laskee pohjavesitasoa, jolloin niidenkin virtaama kutistuu.
Pitkinä hellekausina joidenkin lähdeveden viilentämien keskisuomalaisten taimenpurojen normaalisti kesälläkin noin 15-asteinen vesi on myös välillä lämmennyt yli 20 asteen.
Yli 20 asteen lämpötiloja voidaan pitää taimenelle epäedullisina, yli 25 asteen ylittävistä lämpötiloista se ei välttämättä selviä. Kesällä 2025 keskisuomalaisilla taimenkoskilla ja -puroilla mitattiin jälkimmäistä lukua korkeampiakin vedenlämpöjä.
Lämpö altistaa saalistajille
Hellejaksot, joiden aikana vesi on lämmennyt niin voimakkaasti, että se on johtanut kalakuolemiin kookkaammissakin koskissa, eivät ole jokavuotisia, mutta eivät tavattoman harvinaisiakaan. Viitasaaren Huopanankoskella taimenia kuoli muun muassa kesinä 2014 ja 2025.
Ilmiö on yleisin koskissa, joiden yläpuolella on suhteellisen matalia ja varsinkin tummavetisiä järviä.
On myös todennäköistä, että esimerkiksi pienvesillä ja vähemmän suosituilla koskikalastuskohteilla valtaosa kalakuolemista jää havaitsematta.
Korkean lämpötilan ja alhaisen virtaaman yhdistelmä suosii myös taimenenpoikasten saalistajia. Matala ja lämmin vesi pakottaa poikaset pois suojaisilta rantavyöhykkeiltä ja koskien sivupuroista syvempään veteen, petojen ulottuville.
Lämpö aktivoi mikrobit
Lämmin vesi ja vesistöjen humuskuorma muodostavat veden laatua heikentävän yhtälön. Mitä tummempaa vesi on, sitä voimakkaammin se lämpenee.
Lämpö kiihdyttää mikrobitoimintaa, joka syö vedestä happea. Tämä kaventaa kirkkaaseen ja hapekkaaseen veteen sopeutuneiden eliöiden elinmahdollisuuksia.
Kalojen ohella olosuhteet käyvät epäedullisiksi myös taimenen tärkeille ravintohyönteisille, esimerkiksi hapekasta vettä suosiville koskikorennoille eli korreille.
Ilmastonmuutoksen myötä yleistyvissä talvitulvissa vesistöihin päätyvä aines tummentaa vettä, mutta tukkii sen ohella myös taimenen kutusoraikot.
Kulttuuriarvot vaarassa
Vaikka taimenkantojen säilyttäminen elinvoimaisina on luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä tavoite, on taimenenkalastuksella myös taloudellinen ja kulttuurinen merkitys.
Valveutuneet koskikohteita ylläpitävät yrittäjät ovat ymmärtäneet, että varsinkaan vapautettavien taimenten kalastusta ei voida harjoittaa veden lämmettyä yli 20 asteen.
Lähes joka kesä toistuvat hellesulut ovat tuottaneet taloudellista tappiota kalastusmatkailuyrityksille. Esimerkiksi Huopanankoski oli kesällä 2025 suljettuna melkein kuukauden. Myös muilla maakunnan koskikohteilla lupamyynti on monena kesänä keskeytetty helteiden vuoksi.
Järvi-Suomen ja erityisesti Keski-Suomen reittikoskien taimenenkalastus on ollut yli 100 vuotta urheilukalastuskulttuurimme peruskiviä.
Voidaankin perustellusti todeta, että ekologisten ja taloudellisten menetysten ohella ilmastonmuutoksen vaikutukset uhkaavat myös kulttuuriarvoja – keskisuomalaisen koskikalastuksen säilymistä tuleville sukupolville.